![]() |
|
Your Move -uutiskirje 29.5.2011Your Move Suurtapahtuma startannut mukavasti!Your Move Suurtapahtumaa on kaksi päivää takana. Perjantaina ilma oli hieman epävakainen. Lauantaina puolestaan sää oli aurinkoinen ja väkeä saapui runsaasti tapahtuma-alueelle. Kahden päivän aikana kävijöitä Suurtapahtumassa on ollut muutamaa sataa vaille 10 000. Ehdottomat vetonaulat kahden ensimmäisen päivän aikana ovat olleet Kasva Urheilijaksi -testit ja toimintaradat, jotka ovat keränneet jatkuvia jonoja. Oheisohjelman puolelta suurimmat massat lavan eteen on houkutellut tämän hetken suomalaisartistien ykkösduo Jare&VilleGalle, jotka esiintyivät lauantain kisadiskossa ja saivat Your Moven yleisön liekkeihin. Kasva Urheilijaksi –testistö lanseerattiin SuurtapahtumassaNuoren Suomen kehittämät Kasva Urheilijaksi -testit on tarkoitettu kaikkien lajien urheilijoille. Pääkohderyhmänä ovat 11-15-vuotiaat, jotka ovat kiinnostuneet kehittämään itseään urheilijoina. Suurtapahtumassa lanseerataan ominaisuus- ja elämänrytmitestit. Ominaisuustestin suorittaa viikonlopun aikana peräti 1300 nuorta urheilijaa. Testit ovat maksuttomia ja kuka vain voi testata itsensä ja oman kuntonsa niiden avulla. Testin sivut aukeavat 1.6. osoitteessa www.kasvaurheilijaksi.fi. Huomenna huikea päivä edessäACTION-päivät starttaavat huomenna ja tapahtumaan on tulossa yli 20 000 koululaista ympäri Suomen. Sunnuntaina päättyvät lajileirit, joten alkuviikolla kaikki panostus on jokaiselle avoimissa lajipisteissä. Lisäksi koululaiset pääsevät kisaamaan aivan uudenlaisissa School Gameseissa. Maanantain todennäköisesti suurin yksittäinen vetonaula on Your Moven Superfani Mikael Granlund, joka saapuu tapahtumaan kello 15. Paikalla on myös paljon muita huippu-urheilijoita, kuten kultaleijona Antti Pihlström, joka saapuu jo kello 12 tapahtuma-alueelle. Ohjelma on myös maanantaina huippuluokkaa, sillä esiintymässä nähdään muun muassa Disco Ensemble ja Reckless Love. Pääsyliput tapahtumaan ovat myynnissä Tiketissä ennakkoon 12 euron hintaan (+ palvelumaksu) ja portilta 15 euron hintaan. Johtuen maanantaina saapuvien jääkiekkoleijonien turvallisuusjärjestelyistä, lipunmyynti portilla avautuu jo kello 12. Lisäksi ennakkoon ostetuilla Tiketin lipuilla pääsee alueelle myös jo kello 12. Johtuen maanantain muutoksesta, myös tiistaina ja keskiviikkona lipunmyynti alkaa jo kello 12. |
![]()
|
|
|
|
Liity Your Move -faniksi Facebookissa! Peru uutiskirjetilaus. |
|