Nuori Suomi

Veikkaus urheiluseuratoiminnan vahva taustavoima 

Veikkaus on Nuoren Suomen pääyhteistyökumppani yhdessä Keskon ja OP-Pohjola-ryhmän kanssa. Veikkauksella ja Nuorella Suomella on pitkäikäinen ja hyvä yhteistyökumppanuus . Yhteistyöllä on myös luonteva yhteys - opetusministeriö tukee Veikkauksen tuotolla urheiluseuratoimintaa, liikuntapaikkarakentamista sekä lajien ja valmennustoiminnan kehittämistä vuosittain yli 100 miljoonalla eurolla.

Veikkaus pitää tärkeänä Nuoren Suomen tavoitteita lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi, kehittämiseksi ja merkityksen esille tuomiseksi. Yhteistyön erityisenä painopistealueena on urheiluseuratoiminnan monipuolinen edistämistyö. Veikkaus kannustaa seuroja myös respect-toimintaan eli kannustavan ja arvostavan urheilukulttuurin kehittämiseen.

Yhteistyö on lisännyt Nuoren Suomen mahdollisuuksia toimenpiteisiin ohjaajien ja valmentajien työn kehittämiseksi. Seuroille yhteistyö on tuonut myös kiittämisen välineen, Vuoden Juniorivalmentaja -palkinnon.

Urheiluseuratoiminnan kehittämistuki

Seuroille myönnettävät suorat kehittämistuet ovat kokonaan Veikkauksen tuottoa. Vuodesta 2009 lähtien urheiluseuratoiminnan kehittämistuen lasten ja nuorten toiminnallisten tukien lisäksi seurat ovat voineet  hakea tukea aikuisten liikunnan toteuttamiseen sekä vuonna 2009 starttitukea päätoimisten palkkaukseen. Vuoden 2010 lasten ja nuorten sekä aikuisliikunnan toiminnallisten kehittämistukien hakuaika päättyy 15.3.2010. 

Lisätietoa: http://www.seuratuki.fi/

Vuoden juniorivalmentaja

Kaikki Nuori Suomi Sinettiseurat palkitsevat vuosittain seurassaan Vuoden Juniorivalmentajan. Palkitun ohjaajan tai valmentajan tulee olla innostava, osaava  ja valmentaa alle 18 -vuotiaita.  Nuoren Suomen ja Veikkauksen mahdollistaman kiertopalkinnon avulla halutaan osoittaa valmentajalle arvostusta ja kunnioitusta, hänen tekemäänsä työtään kohtaan. Kiertopalkinto on osa respect -ajattelua, jossa merkittävänä osana urheilukulttuuria on aito arvostus, joka kuuluu kaikille toimijoille ja urheilijoille - nykyisille ja entisille - kaikilla tasoilla. Vuoden 2009 Sinettiseuraseminaarin yhteydessä ensimmäistä kertaa jaetut valtakunnalliset Vuoden Juniorivalmentajapalkinnot saivat Keski-Uudenmaan Sukeltajien sukellusohjaaja Anu Kärkkäinen ja Östersundom IF:n valmentaja Christoffer Andersson.

Lisää: http://www.nuorisuomi.fi/vuodenjuniorivalmentaja

Operaatio pelisäännöt

Yhteistyö mahdollistaa seuroille maksuttoman pelisääntömateriaalin, joilla lasten vanhemmat ja valmentajat voivat sopia yhteisistä pelisäännöistä. Pelisääntöihin sitoutumalla aikuiset voivat toimia lasten urheiluharrastuksen tukijoina ja kannustajina.

Lisää: http://www.nuorisuomi.fi/pelisaannot

Kiitä valmentajaa!

Jokaisessa seurassa on kiitoksen ansaitsevia ohjaajia ja valmentajia. Yhteistyön mahdollistamalla sähköisellä kunniakirjalla juniorit, vanhemmat tai muut tukijat voivat kiittää heitä urheiluseuran ja nuorten hyväksi tehdystä työstä.

Kiitä valmentajaa: http://www.nuorisuomi.fi/kiitos