Yksilöllisiä ja seurakohtaisia toteuttamismalleja!
Tutortoimintamallin voi rakentaa omalle seuralle seuraavia toimintamuotoja hyödyntäen. Huom. Aloita suunnittelu aina selvittämällä ensin valmentajien olemassa oleva osaaminen, motivaatio olla mukana ja heidän oma näkemyksensä tuen tarpeesta.
Valmentajien tuen tarpeet vaihtelevat mm. sen mukaan miten kauan he ovat olleet mukana, millaisia aikaisempia kokemuksia heillä on valmentamisesta ja seurassa toimimisesta sekä heidän motiiveistaan olla mukana seuratoiminnassa.
Jos seuralla ei ole resursseja yksilöllisen tuen tarjoamiseen, niin seura voi suunnitella tuen tarjoamista esimerkiksi sen mukaan onko kyseessä aloitteleva valmentaja (ollut mukana 0-1 vuotta) tai sitoutunut valmentaja (ollut mukana 2-3 vuotta). Seuraavassa esiteltävien toimintamuotojen painotus voi olla erilainen aloittelevien ja sitoutuneiden valmentajien kohdalla.
Toimintamuotoja:
A) Valmentajien tietojen lisääminen lasten urheiluun, harjoitteluun ja valmentamiseen liittyvistä tärkeistä asioista.
Valmentajatutor huolehtii siitä, että uudet valmentajat saavat tarvitsemansa tiedot lasten urheilusta. Hän ei yleensä itse kouluta valmentajia, mutta hän varmistaa, että valmentajat löytävät itselleen sopivat koulutukset ja on mukana suunnittelemassa seuran kautta tarjottavaa koulutusta.
Esimerkiksi valmentajakerhon tapaamiset voivat olla hyvä paikka jakaa tietoa kaikille valmentajille samalla kertaa.
B) Joukkueen/ryhmän toiminnan organisointiin liittyvissä asioissa neuvominen
Jotta uudet valmentajat pääsevät alkuun, he tarvitsevat tietoja mm. seuran toiminta- ja valmennuslinjauksista sekä vastuista. Kokonaisuuden hahmottaminen auttaa uutta valmentajaa ymmärtämään omaa tehtävänkuvaansa.
Esimerkiksi ”Valmentajan käsikirjan” on kerrottu olevan hyvä apuväline. Siinä on tärkeää perustietoa seuraan ja valmentamiseen liittyvistä asioista mm. vastuuhenkilöt, yhteystiedot, sovitut käytännöt, vastuut ja velvoitteet, toiminta vastaan tulevissa yllättävissä tilanteissa, harjoituskauden runko jne.
Valmentajan oman valmennustoiminnan tukemiseksi hänelle on hyvä tarjota tietoa mahdollisista tukipalveluista mm. harjoittelun seuranta- ja suunnittelutyökaluista.
C) Seurayhteisöön sopeuttaminen ja yhteishengen kohottaminen
Valmentajien oma innostus ja sitoutuminen ovat valmennustoiminnan laadun kannalta tärkeitä. Valmentajien kokemukseen, että he ovat tärkeä osa koko seuraa, kannattaa panostaa. Tutortoiminnan avulla seuran valmentajakunnan yhteishenkeä voidaan vahvistaa.
Toisiin valmentajiin tutustuminen ja keskustelun aloittaminen on monesti helpompaa yhteisissä tapahtumissa. Kausi onkin hyvä aloittaa valmentajien yhteisellä tapaamisella, jossa infoasioiden lisäksi tutustutaan toisiin valmentajiin. Yhteisten tapahtumien suunnittelu voi olla yksi valmentajatutorin tehtävistä. Tai tapaamiset voivat olla yksi osa valmentajakerhon toimintaa, jonka suunnittelussa valmentajatutor on mukana.
D) Uusien valmentajien kehittymisen ja jaksamisen tukeminen
Osa valmentajista alkaa valmentajaksi ryhtymisen jälkeen pohtia omaa mahdollisuuttaan kehittyä valmentajana. Valmentajatutor voi auttaa tässä pohdinnassa etenkin toimintaan jo sitoutuneita valmentajia.
Uusille valmentajille valmentajatutor on henkilö, jolta voi kysyä neuvoa ja joka opastaa tiedon lähteille. Valmentajatutor ei varmasti ehdi ratkaista jokaista asiaa eikä neuvoa kaikissa asioissa. Tutortoiminnan yksi tavoite voisi olla auttaa valmentajia kehittämään itse omaa toimintaansa ja miettimään asioita myös valmentajakollegoidensa kanssa.
Yksi tutortoiminnan muoto voi olla se, että valmentajatutor tai nimetty kokeneempi valmentajakollega tulee seuraamaan harjoituksia ja käy niistä harjoitusten jälkeen keskustelua valmentajan kanssa. Palautteen antotavasta ja asioista, joita tutor/kollega harjoitusten aikana seuraa on hyvä sopia etukäteen.
Esimerkkejä toimintamuotojen hyödyntämisestä erilaisiin tarpeisiin
Lähde: Toimintamuotoja on sovellettu Tenhulan ja Pudaksen (1994) julkaisussa "Tutorointi suomalaisessakorkeakouluopetuksessa: holhousta vai opiskelun tukemista." esitettyä tutortoiminnan mallia.
