Nuori Suomi

Tikkurilan Judokat

Juha Turunen, koulutuspäällikkö

Mitä lajeja seurassanne on, kuinka paljon on harrastajia ja valmentajia?

1. Judoa. Maksaneita jäseniä seurassa on noin 400. Alle 13-vuotiaita lapsia heistä on noin 250, lopuista suurin osa on 13-19-vuotiaita. Aikuisia kilpajudokoita meillä ei tällä hetkellä ole, kylläkin eri-ikäisiä kuntoilijoita. Alle 13-vuotiaiden ryhmissä on 41 vetäjää, 13-19-vuotiaissa 20. Kaikki ohjaajat ja valmentajat toimivat vapaaehtoispohjalta, mutta meillä on palkallinen toiminnanjohtaja.

Miten toimintaa kehitetään?

2. Saimme vuosina 2005-08 seuratoiminnan kehittämistukea Osaavat ohjaajat -projektiin, jossa koulutettiin ennen kaikkea aikuisia ohjaajia, jonkin verran myös alle 19-vuotiaita. Heitä tulikin ihan mukavasti. Mä oon täällä -projektin nuoret toteuttivat taas itse, he tekivät kouluissa lajiesittelyjä. Nyt saimme opetusministeriöltä suoraa seuratukea, jolla on tarkoitus palkata seuraan ensimmäinen päätoiminen valmentaja, joka toimii nuorisopäällikön nimikkeellä.

Miten valmentajien yhteistyö toimii?

3. Toistaiseksi yhteistyö ja tutorointi on ollut varsin vähäistä ainakin kilpailutoiminnan ulkopuolella. Keväisin ja syksyisin on pidetty kaikille vetäjille yhdet yhteiset treenit. Pisimmät kilpailumatkat on tehty bussilla ja silloin valmentajat ovat olleet yhdessä ja pystyneet vaihtamaan tietoja ja näkemyksiä.Tulevan nuorisopäällikön on tarkoitus koordinoida ryhmien ohjaajien kanssa yli 13-vuotiaiden nuorten kilpavalmennusta. Tavoitteena on luoda yhtenäinen valmennuslinja, jota kaikki seuran ohjaajat alkavat toteuttaa.

Teksti: Jarmo Pasanen (Sinettisanomat 2009)



Takaisin