Nuori Suomi
29.09.2009

Onko nuorilla paikkaa urheilussa?



Kentän laidalla tapaamani kokenut 14-vuotiaiden poikien jalkapallovalmentaja kertoi minulle havaintojaan nuorten muuttumisesta viimeisen 20-vuoden aikana. Aikaisemmin ei hänen mukaansa tarvinnut sen kummemmin motivoida vaan hyvien treenien vetäminen ja peleissä valmentaminen riitti erinomaisesti. Pojat kuuntelivat, tekivät mitä pyydettiin eivätkä kyseenalaistanet kaikkea mahdollista. Urheilua ja siinä pidempään mukana olleita osattiin hänen mukaansa kunnioittaa. Tänä päivänä tehdään mitä huvittaa, käydään mukana kun huvittaa ja käyttäydytään miten huvittaa.

Huolestuminen ”tämän päivän nuorista” on ilmiönä varmasti tuhansia vuosia vanha. Ehkä pitäisi olla enemmän huolissaan, jos nuoret toimivat juuri kuten meidän keski-ikäisten mielestä pitää. Jännite nuorten ja vanhempien välillä on mielestäni normaali asiaan kuuluva ilmiö. Jokaisen nuorten sukupolven kuuluu haastaa vallitsevat tekemisen tavat. Periaatteessa haastamisen tulisi johtaa tekemisen tapojen parantamiseen. Minä epäilen, että me liikunnassa mukana olevat aikuiset emme osaa riittävän hyvin kuulla nuorten viestejä ja muokata tekemisiämme paremmin heidän tarpeitaan vastaamaan.

Osalle nuorista urheileminen ja liikkuminen onneksi tarjoavat nykyisilläkin tekemisen tavoilla tärkeitä rakennuspuita elämään. Asioita voitaisiin kuitenkin tehdä paljon paremmin, olipa kyseessä sitten ”piruuttaan” liikkuva tai päämäärätietoisesti huipuille pyrkivä nuori. Omaehtoisten liikkumisen mahdollisuuksien tarjoamisessa ei ole osattu hyödyntää riittävän hyvin nuorten omaa osaamista ja halua tehdä. Seuroissa harrastaville nuorille ei oikein osata tarjota vaihtoehtoisia harrastamisen ja tekemisen mahdollisuuksia, jos huipulle tähtääminen ei enää jaksa kiinnostaa. Huipulle tähtäävien nuorten tukijärjestelmiin on viimeisen kymmenen vuoden aikana onneksi panostettu, mutta läheskään kaikkien nuorten osalta nämä järjestelmä eivät riittävän hyvin mahdollista täysipainoista heittäytymistä urheiluun ja samanaikaista opintojen hoitamista.
Nuorilla pitää olla keskeinen paikka urheilussa vaikka he eivät siitä aina meitä kiittäisikään. Nuorille pitää myös järjestää mahdollisuuksia liikkua haluamallaan tavalla, vaikka me emme sen sisältöä aina ymmärtäisikään. Nuori Suomi opettelee nuorten innostamista YOUR MOVE-kampanjan avulla. Lisää tietoa löytyy nettisivuilta osoitteesta yourmove.fi.


Takaisin


Artikkelin kommentit


Blogiarkisto