Mitä Liikuntaseikkailu on?
Liikuntaseikkailu maailman ympäri -kampanja järjestetään tänä vuonna 12. kerran ja seikkailun päivämäärät ovat 10.-29.4.2012. Liikuntaseikkailu on koko luokan yhteinen tempaus päivittäisen liikkumisen lisäämiseksi. Tavoitteena on vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa joka päivä.
Kampanjan ideana on, että jokainen koululainen kerää päivittäin liikuntarasteja omaan liikuntakorttiin. Rasteja kertyy korttiin esimerkiksi pyöräilemällä koulumatkat, välituntipeleillä, koiran ulkoiluttamisella, seuraharjoituksissa ja perheen yhteisellä iltakävelyllä. Yksi liikuttu kymmenminuuttinen vastaa yhtä rastia eli yhtä kilometriä mielikuvitusmatkalla.
Helposti liikkeelle maksuttomilla materiaaleilla
Ilmoittautunut luokka saa muhkean, liikkumaan innostavan materiaalipaketin postitse.
Paketin sisältö:
- Opettajan opas
- kaksi isoa karttaa (Eurooppa ja Suomi). Euroopan kartta sisältää myös pohjoismaiden kaupungit. Aasian kartta on mahdollisesti käytössä jälleen ensi vuonna.
- Liikuntakortteja luokkatason ja oppilasmäärän mukaan. Esi- ja alkuopetukseen on tänä vuonna oma korttinsa ja 3.-6-luokille omansa.
- Viesti vanhemmille koko koulun ilmoittautuneelle oppilasmäärälle.
Jokainen ilmoittautunut luokka saa nyt myös olympiakasvatusmateriaalin vinkkeineen materiaalipaketin mukana.
Nettiseikkailussa tutustutaan eri maihin ja kaupunkeihin
Nettiseikkailu on keskeinen, vuosi vuodelta suositumpi osa Liikuntaseikkailua, vaikka seikkailun voi toteuttaa myös ilman sitä.
Nettiseikkailu laajentaa mielikuvitusmatkaa monin tavoin, tarjolla on monipuolisia tehtäviä ja tietoa kohdekaupungeista. Netissä käyminen kannattaa myös siksi, että kaikki kilometrinsä kirjanneet luokat osallistuvat upeisiin viikottais- ja loppuarvontoihin!
Netissä voi:
- matkata myös englannin kielellä
- kirjata oman luokan kilometrit
- seurata valtakunnallista tilannetta
- seurata koulukohtaista tilannetta
- tutustua kaupunkisivuihin ja -tehtäviin
- tehdä Plussareissuja
- saada Vikeltä liikuntavinkkejä
- jättää terveisiä vieraskirjaan
