Liikuntaleikkikoulu päivähoidossa
Päivähoidossa Liikuntaleikkikoulu-ohjelmaa sovelletaan osaksi päivittäistä omaehtoista ja ohjattua liikuntakasvatusta lapsiryhmä ja päivähoidon tilat huomioiden. Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutus sopii kaikille lasten parissa työskenteleville ja tarjoaa päivähoidon käyttöön suunnitelmallisen liikuntaohjelman useiksi vuosiksi. Ennen toiminnan käynnistämistä tulee päiväkodissa varmistaa seuraavat toimintaperiaatteet:
- Päiväkodin johtajan tulee hyväksyä, että päiväkodissa käynnistetään liikuntakasvatuksen kehittämistyö Liikuntaleikkikoulu-ohjelman avulla.
- Koulutuksen käynyt ohjaaja saa ohjaajan oikeudet ja ohjaajakansion. Koulutuksen kustantaa joko työnantaja tai ohjaaja itse.
- Jokaisessa ohjelmaa toteuttavassa päiväkodissa tulee olla ainakin yksi koulutettu ohjaaja. Suosituksena on , että ainakin kaksi työntekijää kouluttautuu ohjaajiksi. Yksi ohjaajista on Liikuntaleikkikoulu-yhteyshenkilö.
- Liikuntaleikkikoulun vuosiohjelma tavoitteineen integroidaan osaksi päivähoidon liikuntakasvatuksen suunnitelmaa.
- Tuntiohjelmia toteutetaan pienissä osissa useasti viikossa. Näin tuetaan lasten kehitystä ja varmistetaan lasten liikkeen riittävä määrä.
- Päivähoidossa ei käynnistetä harrastusmuotoista Liikuntaleikkikoulua, ellei sitä tehdä yhdistysten Liikuntaleikkikoulun toimintaperiaatteiden mukaisesti.
- Harrastustoiminnasta kiinnostuneet lapset perheineen ohjataan paikkakunnan yhdistysten Liikuntaleikkikouluihin.
- Koulutuksen käyneet päivähoidon työntekijät voivat toimia ohjaajina myös yhdistysten Liikuntaleikkikouluissa.
Lue lisää ohjaajakoulutuksesta >>

Päivähoidossa