Liikuntakerhomalleja alakouluikäisille
Alakouluikäisten liikuntakerhojen toiminnan tulee olla monipuolista. Tavoitteena on antaa lapsille positiivisia elämyksiä ja kokemuksia liikunnasta. Lapsille opetetaan liikunnallista
elämäntapaa, rohkaistaan omaehtoiseen liikuntaan ja lisätään päivittäistä liikuntaa.
Tutkimusten mukaan liikunta-aktiivisuus kasaantuu eli jo urheiluseuroissa liikkuvat lapset osallistuvat myös liikuntakerhojen toimintaan. Liikuntakehojen haasteena onkin innostaa vähemmän liikkuvat ja liikunnalliset vähemmän taitavat lapset nauttimaan liikunnasta!
Ohessa on esitelty alakouluikäisten liikuntakerhomalleja lyhyesti.
Tarkemmat kuntakohtaiset hanke-esittelyt löytyvät
Lisää harrastamisen mahdollisuuksia -oppaasta >>
Apua liikuntakerhon käynnistämiseen löydät tästä >>
Yhden lajin liikuntakerhot
Yhden lajin liikuntakerhojen erityistavoite on tutustuttaa lapset lajiin ja opettaa lajitaitoja kyseisen lajin harjoitteita säännöllisesti harrastamalla. Suosittuja lajikerhoja ovat esimerkiksi salibandy-, kamppailulaji- ja tanssikerhot.
Lasten liikuntakerhojen yleisten tavoitteiden mukaisesti vastapainona on myös muita liikunnallisia pelejä ja leikkejä monipuolisten liikuntataitojen kehittämiseksi.
Yhden lajin liikuntakerhoja järjestää yleensä urheiluseura. Yhteistyötahoina voivat toimia kunnat ja koulut.
Monipuoliset liikuntakerhot
Monipuoliset liikuntakerhot ovat yleiskerhoja, joiden toiminnassa painottuu monipuolisuus ja ei-kilpailullisuus. Tavoitteena on tutustuttaa lapset eri liikuntalajeihin ja -ympäristöihin ja onnistumisen elämysten kautta auttaa jokaista löytämään oma tapansa harrastaa liikuntaa.
Monipuolisia liikuntakerhoja järjestävät monet toimijatahot; kunta, liikuntaseura, seurakunta sekä muut järjestöt ja yhteisöt yksin tai yhdessä.
Matalan kynnyksen kerhot
Matalan kynnyksen liikuntakerhoissa huomioidaan erityisesti terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat lapset. Liikunnan harrastamisen aloittaminen tehdään helpoksi ja jokaisen osallistujan tason huomioivaksi. Tavoitteena on liikunnan keinoin luoda lapselle myös sosiaalisia verkostoja.
Matalan kynnyksen liikuntakerhoja järjestävät monet toimijatahot; kunta, liikuntaseura, seurakunta sekä muut järjestöt ja yhteisöt yksin tai yhdessä. Koulujen rehtoreiden ja opettajien rooli on erityisen tärkeä koulujen kanssa toteutettavissa kerhoissa.
Avoimet liikuntakerhot
Kaikille avoimissa liikuntakerhoissa painottuu yhteistoiminta ja suvaitsevaisuus: kaikki lapset toimivat samassa kerhossa liikunta-aktiivisuuteen ja -taitoihin, toimintakykyyn, etniseen taustaan tai muihin persoonallisuuden piirteisiin katsomatta.
Avoimia liikuntakerhoja järjestää pääsääntöisesti kunnan liikunta- ja sivistystoimi. Yhteistyötahoja voivat olla esimerkiksi liikuntaseura, seurakunta, vanhempainyhdistys ja muut yhdistykset.
Erityistukea tarvitsevien kerhot
Erityistä tukea tarvitsevien lasten liikuntakerhot pyritään kohdistamaan jollekin rajatulle ryhmälle kuten maahanmuuttajille, vammaisille tai terveytensä kannalta liian vähän liikkuville. Tavoitteena on madaltaa lapsen kynnystä liikkua ja osallistua liikunnalliseen ryhmätoimintaan ja siten edistää terveydellistä ja/tai motorista kehitystä sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä.
Liikuntakerhoja erityistä tukea tarvitseville järjestää useimmiten kunta (terveys-, sivistys-, nuoriso- tai liikuntatoimi). Yhteistyötahoja voivat olla esimerkiksi liikuntaseura ja muut yhdistykset.



