Lappeen Luistelijat
Marjukka Piiparinen, puheenjohtaja
Mitä lajeja seurassanne on, kuinka paljon on harrastajia ja valmentajia?
Taitoluistelua. Meillä on noin 200 harrastajaa, iältään 3-17-vuotiaita, ja noin 40 heistä kuuluu kilpavalmennusryhmiin. Kilpailevia poikia on tällä hetkellä vain yksi, mutta pienemmissä valmennettavissa poikia on enemmän.
Seurassa on kaksi päätoimista ammattivalmentajaa, joiden palkka maksetaan lähinnä luistelutuntien tuotoista. Lisäksi meillä on 8-10 tuntiohjaajaa ja luistelukoulujen apuohjaajia, joille maksetaan palkkaa pidettyjen tuntien mukaan. He ovat yleensä 15-20-vuotiaita entisiä tai nykyisiä kilpailijoita.
Miten toimintaa kehitetään?
Tarkoitus olisi luoda ohjaajanpolku - kirjata toimintalinjaan selvä suunnitelma, miten tullaan nuorten ohjaajaksi. Olemme vuoden, parin välein kouluttaneet 2-3 ehkä hiljalleen kilpauraansa lopettelevaa luistelijaa apuohjaajiksi ja myöhemmin ohjaajiksi. Kannustamme nuoria kouluttautumaan myös muihin taitoluistelun toimiin kuten tuomareiksi tai teknisiin tehtäviin.
Apuohjaajan työmäärä on 1-3 tuntia viikossa. Toiveena tietysti on, että he sitoutuisivat toimimaan ainakin 1-2 vuotta seurassa. Mutta kansalaistoimintaan ei ketään voida pakottaa, ja on toki mahdollista, että he vaihtavat opiskelemaan lähtiessään myös paikkakuntaa.
Miten valmentajien yhteistyö toimii?
Sinettiseuravastaavamme toimii tutorina, ja nuorimpien ohjaajien kanssa on pidetty palavereja, joihin suurin osa on osallistunut. Päävalmentajien johdolla suunnitellaan ohjaajien ja apuohjaajien työnjako, kun ryhmärakenteista on päätetty. Päävalmentaja vastaa seuran valmennuksellisesta suunnasta ja kehityksestä ja auttaa osaltaan nuorten kouluttamisessa ja perehdyttämisessä.
Teksti: Jarmo Pasanen (Sinettisanomat 2009)
