Nuori Suomi

Koulumatkat

Koulumatkat tehdään yhä useammin autolla, vaikka suurin osa matkoista sujuisi hyvin myös kävellen tai pyörällä. Koulumatkaliikunta onkin erinomainen mahdollisuus lisätä lasten ja nuorten päivittäistä liikunnan määrää. Tärkeät turvallisuuskysymykset huomioidaan esimerkiksi opastuksen ja valvonnan avulla.

Koulumatkakartat >>

Valvontaketju ja saattajat >>

"Pysäkki puolimatkassa" >>

Kävelykeskiviikko >>

Koulumatkakampanjat >>

Ulkomaisia esimerkkejä >>


Koulumatkakartat

Koulumatkakartan tarkoitus on opastaa lasta turvallisen kävely- tai pyöräilyreitin valinnassa. Kartta rajataan koulun oppilasalueen mukaan. Karttaan merkitään turvallisin koulumatkareitti ja vaaranpaikat, joissa pitää olla erityisen varovainen. Karttaan voidaan myös merkitä oppilaille ja koululle tärkeitä paikkoja.

Kartta voi olla koulu- tai oppilaskohtainen. Koulukohtaisessa kartassa kuvataan yleisesti alueen turvallisimmat reitit ja vaaralliset kohdat. Oppilaskohtaisessa kartassa käytetään yhteistä pohjaa, mutta jokaiselle lapselle piirretään oma reitti kotipihalta koululle.

Kartat on hyvä tehdä opettajien, vanhempien ja lasten yhteistyöllä. Kartan käyttöön voi liittyä myös tehtävä, esimeriksi vanhempien ja lasten yhteinen koulumatkareittiin tutustuminen. Lisätietoa:  Turun Koulut liikkeelle -hanke

Valvontaketju ja saattajat

Hyvä tapa turvata lasten koulumatka on valvontaketjun järjestäminen. Koulumatkan varrella olevat aikuiset neuvovat lapsia turvallisessa liikennekäyttäytymisessä ja valvovat matkan kulkua.

Saattajien tarkoituksena on valvontaketjun tavoin turvata koulutie. "Kävelevä bussi" tai "kävelevä autokyyti" -toimintamallissa saattajat keräävät lapset mukaan koulureitin varrelta ja tuovat lapset kouluun.

Erityisen tärkeä apu koulutien turvaajista on syksyisin koulun alkaessa, kun reitti ei vielä ole tuttu pienille koululaisille. Isät, äidit, isovanhemmat ja muut aikuiset koulutietä turvaamaan! Lisätietoa:  Turun Koulut liikkeelle -hanke

"Pysäkki puolimatkassa"

Pitkän koulumatkan takia lasten voi olla välttämätöntä tulla kouluun autokuljetuksella. Lapset voidaan
kuitenkin jättää pois kyydistä hiukan kauempana koulusta, jolloin loppumatka sujuu kävellen. Vertaisporukassaan lapset kävelevät matkan kuin huomaamatta. Myös parkkipaikka voi olla kauempana, josta lapsi kävelee yhdessä vanhemman kanssa koululle.

"Pysäkki puolimatkassa" mahdollistaa koulumatkaliikunnan myös niille lapsille, jotka eivät pitkän koulumatkan takia koskaan voi kävellä tai pyöräillä kouluun.

Lisätietoa:
The British Heart Foundation: Promoting Walking to School

Kävelykeskiviikko

Koulumatkakävelyn edistämisessä voidaan edetä pienin askelin. Hyvä alku on esimeriksi kuukausittainen tai kerran viikossa tapahtuva kävelypäivä. Kävelykeskiviikon tai perjantaipatikoinnin on tarkoitus siirtyä vähitellen päivittäiseksi käytännöksi.

Koulu voi innostaa alkuun esimerkiksi leimoilla, tarroilla tai muulla seuranta- ja palkitsemissysteemillä. Kävelyt on hyvä merkata esimerkiksi seurantakorttiin, ja kauden lopussa palkitaan eniten kävellyt luokka.

Koulujen välisessä kisassa palkintona voi olla esimerkiksi "Kultainen kenkä" eli vanha lenkkitossu kultaiseksi maalattuna. Lisätietoja >>

Koulumatkakampanjat

Maailmanlaajuinen koulumatkakampanja (International Walk to School Day) muistuttaa liikunnan tärkeydestä ja kannustaa koululaisia kävelemään kouluun. Lokakuinen kampanja on kerännyt miljoonia lapsia kymmenistä eri maista vuodesta 2000 alkaen.

Yhden päivän tapahtumaa on laajennettu kuukauden mittaiseksi (International Walk to School Month). Pidemmän kampanjan tavoitteena on, että oppilaat saavat vahvemman sysäyksen säännölliseen koulumatkakävelyyn.

Kampanjassa pyritään saamaan mahdollisimman moni koulun oppilas kävelemään kouluun. Kampanjoihin voi liittyä monenlaista oheistoimintaa, jolla oppilaita innostetaan mukaan. Oppilaat voivat esimerkiksi pukeutua sovitun teeman mukaisesti. Tapahtuma voidaan myös toteuttaa koulujen tai luokkien välisenä kisailuna. Lisätietoja >>


 



Takaisin