Nuori Suomi

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus iloita kilpailemisesta

Kilpailutoiminnan suositusten tavoitteena on linjata eri ikäryhmien kilpailutoiminta tukemaan lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä. Korostuneen keskinäisen kilpailun sijasta kilpailusuosituksilla halutaan tarjota turvallinen ilmapiiri yrittämiseen ja oppimiseen sekä nostaa henkilökohtaisen edistymisen arvostamista.

Suosituksissa korostetaan, että jokaisella lapsella tulee olla yhdenvertainen oikeus kokea kilpailemisen riemu ja kilpailun mukanaan tuoma jännitys sekä oikeus osallistua tai olla osallistumatta kilpailuun.

Suositukset huomioivat kilpailuun osallistujan iän, kehitys- ja taitotason. Niissä kiinnitetään myös huomiota siihen, miten suorituksesta annetaan palautetta ja minkälainen tulosten julkistamistapa kannustaa osallistujaa sekä miten kilpailujen taso, vaativuus, määrä ja etäisyys kotoa kasvavat iän myötä.

Tavoitteena on, että kilpailujärjestelmät innostavat lasta liikkumaan ja tukevat iloista, monipuolista ja edullista tapaa harrastaa liikuntaa.

Lasten ja nuorten kilpailutoiminnan suositukset eivät kiellä kilpailua, vaan kannustavat osallistumiseen lapsen kehitys- ja taitotason sekä yksilölliset tavoitteet huomioiden. Urheilun tulee olla lasta varten eikä lasten urheilua varten.

Nuori Suomi on tehnyt suositukset yhteistyössä Suomen Olympiakomitean ja urheilun lajiliittojen kanssa.

Kilpailutoiminnan suositukset  voi tilata SLU:n Sporttikaupasta puh. 09-3481 2266 hintaan 3 euroa.

Tutustu Kilpailutoiminnan suosituksiin >