Nuori Suomi

Koulun aamu- ja iltapäivätoiminta

Perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta koskee 1-2-luokkalaisia sekä erityisopetuksessa olevia 3-9-luokkalaisia. Näiden ryhmien toiminnasta on vastuussa kunta.

Opetushallituksen sivuilta löydät kattavasti tietoa aamu- ja iltapäivätoiminnan lainsäädännöstä, toiminnan perusteista, koulutuksen järjestämisestä, materiaaleista ja ajankohtaisista asioista.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda pohja hyvälle kasvulle. Toiminnan tulee tarjota lapselle sosiaalista vuorovaikutusta, esteettisiä kokemuksia, vireyttä edistävää liikkumista ja ulkoilua sekä mahdollisuuden myös omaan toimintaan, rentoutumiseen ja lepoon.

Osana iltapäivätoimintaa toimivat koululaisten liikuntakerhot voivat olla eri tavoin organisoituneita. Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa painotetaan muun muassa yhteistyötä kotien ja koulujen, kunnan eri hallintokuntien sekä toiminnan järjestäjien kanssa.


Liikkumista ja ulkoilua vähintään yksi tunti päivässä

Nuori Suomi tukee paikallisia toimijoita erityisesti päivittäisen liikkumisen toteutumisessa iltapäivätoiminnassa. Kouluikäisten tulisi liikkua vähintään 1−2 tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Päivittäinen liikunta-annos iltapäiväkerhossa voi koostua pihaleikeistä kavereiden kanssa, ohjatusta liikuntahetkestä tai omaehtoisesta liikkumisesta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan vuosisuunnitelmiin on hyvä määritellä, miten kerholaisten päivittäinen liikkuminen ja ulkoileminen toteutetaan.

Tukimateriaaleja aamu- ja iltatoiminnan toteutukseen

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan käsikirja (pdf) >>

Käsikirjan lomakepohjat (doc) >>

Handbok i morgon- och eftermiddagsverksamhet för skolelever >>

Painettua ruotsinkielistä käsikirjaa voi tilata maksutta Sydkustens landskapsförbundista
Monica Martens-Seppelin, puh. (09) 618 212 31
monica.martens-seppelin(at)ydklf.fi



Takaisin